Suomen Harmonikkaliitto on valinnut Vuoden Harmonikkataiteilijaksi 2025 Jonna Pirttijoen. Valinta julkistettiin Harmonikkaristeilyllä 23.3.2025.
Jonna Pirttijoki on monipuolinen ja karismattinen muusikko sekä taitava pedagogi. Hän on monilahjakkuus, joka tunnetaan erityisesti harmonikan ja laulun persoonallisesta ja taidokkaasta yhdistämisestä. Hän on suvereeni tangon tulkitsija niin laulajana kuin harmonikan ja bandoneonin taitajana.
Jonna Pirttijoki tuo harmonikkaa esiin uudenlaisissa musiikkiympäristöissä ja toimii ennakkoluulottomasti ja ammattitaitoisesti monissa eri genreissä. Pääpaino on aina ollut soolomusisoinnissa, mutta hänen soittoaan voi kuulla myös monissa korkeatasoisissa kokoonpanoissa.
Jonna Pirttijoki on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta. Taidemusiikki on hänen tekemisessään vahva musiikillinen perusta ja kivijalka.
Jonnan uusin aluevaltaus on säveltäminen. Esikoissingle Liikaa julkaistiin viime vuonna ja hänen toinen singlensä Toisillemme on juuri julkaistu. Myös näissä lauluissa harmonikka soi mukana vahvasti. Harmonikan sointi onkin tyypillistä Jonnan musiikissa genrestä riippumatta.
Suomen Harmonikkaliitto nostaa esiin Vuoden Harmonikkataiteilijan valinnan myötä taiteilijoita, jotka vievät harmonikkamusiikin elinvoimaista ja omaperäistä ilmettä eteenpäin ja toimivat esikuvina uusille harrastajille. Vuoden Harmonikkataiteilija on valittu vuodesta 2018 lähtien. Aikaisemmin palkitut taiteilijat ovat Viivi-Maria Saarenkylä, Henna-Maija Kuki, Sami Pirttilahti, Janne Valkeajoki, Aleksi Laukkonen, Harri Kuusijärvi ja Netta Skog.
Harmonikkaristeilyllä 22.–23.3.2025 on vielä hyttejä vapaana. Äkkilähdöllä pääset mukaan. Soita numeroon 044 493 6113 tai 040 553 8708. Juuri telekalta tullut ja uudistunut Baltic Princess laiva lähtee Turun satamasta klo 19.30. Satamaan pitää ehtiä tuntia ennen eli 18.30. Kuvassa uudistunut Pianobaari valmiina ottamaan vastaan esiintyjät ja yleisön. Tervetuloa!
Suomen Harmonikkaliitto on valinnut Vuoden Harmonikkataiteilijaksi 2024 Netta Skogin. Valinta julkistettiin Harmonikkaristeilyllä 24.3.2024.
Netta Skog on ennakkoluulottomasti ottanut haltuun digiharmonikan ja vienyt harmonikan sellaisille areenoille, joissa sitä ei ole perinteisesti nähty. Hän on ollut näkyvästi esillä isoissa produktioissa niin Suomessa kuin maailmalla.
Isoja produktioita ovat mm. olleet hiljattain päättynyt Maagikot-kiertue Suomessa ja vuonna 2022 kansainvälisen Cirque Du Soleil’n produktio Saudi-Arabiassa. Vuonna 2015 Netta Skog voitti kansainvälisen Coupe Mondiale -kilpailun digiharmonikkasarjan. Hän on tehnyt uraauurtavaa työtä harmonikan parissa näyttäen tietä erityisesti lapsille ja nuorille.
Netta Skog sai paljon huomiota ympäri maailmaa jo vuonna 2006 voittaessaan Kultainen Harmonikka -kilpailun Nightwishin Dead to the world kappaleella. Sen jälkeen hän on kiertänyt maailmaa battle metal -yhtye Turisaksen ja folk metal -yhtye Ensiferumin kanssa. Hän soittanut Nightwishin, Mokoman, Children of Bodomin ja Turmion Kätilöiden kanssa.
Vaikka hänen elämänsä on ollut pääosin heavy metal -musiikin ympäröimää, hän kirjoittaa myös omaa musiikkia, ja on mm. sovittanut elokuvien sound trackejä, joiden ympärille rakentuva soolokonsertti on ollut menestys.
Suomen Harmonikkaliitto haluaa Vuoden Harmonikkataiteilijan valinnan myötä nostaa esiin taiteilijoita, jotka vievät harmonikkamusiikin nuorekasta ja eloisaa ilmettä eteenpäin ja toimivat esikuvina uusille harrastajille. Vuoden Harmonikkataiteilija on valittu vuodesta 2018 lähtien. Aikaisemmin palkitut taiteilijat ovat Viivi-Maria Saarenkylä, Henna-Maija Kuki, Sami Pirttilahti, Janne Valkeajoki, Aleksi Laukkonen ja Harri Kuusijärvi.
Kuva Markus Korpi-Hallila
Enää päivä aikaa risteilyyn! Baltic Princess lähtee Turusta huomenna, eli lauantaina 23.3. klo 18.30. Ohjelma alkaa jo terminaalissa Seppojen tahtiin ja soiton siivittämänä toivotamme teidät tervetulleiksi laivaan. Laivan eri ohjelmapaikoilla keikat pyörähtävät käyntiin klo 19.00, ja risteilyn koko musiikkiohjelma kuuluu matkan hintaan. Matkaliput, ennakkoon varatut ruokaliput, sekä risteilyohjelman saatte satamassa.
Mikäli tulette harmonikkaliiton järjestämällä linja-autolla, kuljettaja noutaa liput terminaalista ja jakaa ne teille autossa.
Jos et ole vielä hankkinut lippuja, tänään ehdit vielä varata matkan sivuiltamme. Jos päätät lauantaina lähteä mukaan, soita silloin liiton toimiston numeroon 044 493 6113 tai tule suoraan Turun satamaan Siljan terminaalille, Linnankatu 91, ostamaan liput.
Lippuja saa satamastakin niin kauan kuin niitä riittää! Hyvissä ajoin kannattaa kuitenkin olla liikkeellä, sillä matkustusasiakirjat tarkistetaan terminaalissa kaikilta ennen lähtöä. On hyvä tarkistaa myös tiedot Hyvä tietää -sivulta.
Mukavaa perjantaita ja nähdään risteilyllä!
1. Voitko esitellä itseäsi?
Olen Minna Plihtari ja toimin Harmonikkaliitossa muun muuassa jäsenlehden toimittajana ja risteilykoordinaattorina.
2. Miten harmonikkaristeily sai alkunsa? Onko tapahtumalla minkalainen historiankaari?
Harmonikkaristeily järjestettiin ensimmäisen kerran 1992. Risteilyllä juhlistettiin tuolloin Harmonikkaliiton 40-vuotisjuhlavuotta. Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinaalit siirrettiin nopeasti Harmonikkaristeilylle ja vuosikymmeniä semifinaalit olivat keskeinen osa risteilyn ohjelmaa. Alkuvuosina Ikaalisten Matkatoimisto toimi Harmonikkaliiton ja Sata-Häme Soin yhteistyökumppanina risteilyn järjestelyissä.
3. Miten kuljetukset on kehitetty siihen pisteeseen, että ihmiset matkustavat Turun satamaan risteilylle 139 eri bussipysäkiltä? Kuulostaa melkoiselta saavutukselta!
Alusta saakka bussikuljetukset satamaan ovat olleet olennainen ja tärkeä osa Harmonikkaristeilyä. Bussikuljetuksilla risteilylle osallistuminen on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi eri puolilta Suomea. Harmonikkaristeilyn tunnelma syntyykin jo matkalla satamaan.
4. Mitä tapahtuu uutena kilpailun suhteen tänä vuonna, kun kultainen- ja hopeinen- harmonikkakilpailuja ei pidetä?
Tänä vuonna alle 11-vuotiaille lapsille järjestetään Lasten Laivatähtikisa, jossa tuomaristo valitsee voittajan ja yleisö oman suosikkinsa. Parhaat pääsevät esiintymään Ikaalisten Haitarikesän Lasten Haitarihulinat -tapahtuman Nuoret taiturit -konserttiin.
5. Onko kilpaileminen mielestäsi miten tärkeä osa risteilystä, ja miksi?
Kisat ovat tärkeä osa risteilyn ohjelmaa. Ne tuovat nuoria perheitä mukaan ja ovat osoitus harmonikan harrastuksen elinvoimaisuudesta ja jatkuvuudesta.
6. Voitko kertoa hieman omasta taustastasi harmonikaan liittyen? Jos saa utella, miksi ja miten päädyit henkohtaisesti alunperin lähteä osallistumaan harmonikkaliittoon ja siten risteilyn järjestämiseen?
Rakastuin harmonikkaan 10-vuotiaana, kun olin kuuntelemassa Ikaalisten valtakunnallisen harmonikkaleirin päätöskonserttia vuonna 1976. Samoihin aikoihin pääsin vanhempieni mukana Sata-Häme Soi -juhlien talkoolaisten joukkoon. Keitin ja tarjoilin kahvia Pelimannimestaruuskilpailun tuomaristolle. Myöhemmin esiinnyin Sata-Häme Soi -juhlilla monena vuonna ja sittemmin paikallislehden toimittajana tutustuin juhliin monesta näkökulmasta. Vuonna 1992 tein juhlien tiedottajan sijaisuuden ensimmäisen kerran.
Kiinnostukseni harmonikkaan toi minut lopulta töihin Sata-Häme Soin tiedottajaksi ja Harmonikkaliiton jäsenlehden toimittajaksi 2002. Muusikkoa minusta ei tullut, mutta olen saanut työskennellä rakastamani soittimen parissa. Kuuntelen intohimoisesti genrestä riippumatta kaikkea musiikkia, jossa harmonikka on mukana. Vuodesta 2014 työnantajani on ollut yksin Harmonikkaliitto ja työnkuvani on laajentunut. Toimin mm. tapahtumien koordinaattorina. Saan tehdä töitä maailman parhaiden työkavereiden kanssa maailman monipuolisimman soittimen parissa. On ollut ilo ja kunnia tutustua aivan ihaniin ihmisiin työssäni.
7. Mikä tekee risteilystä mielestäsi erikoisen?
Harmonikkaristeily on Suomen ensimmäinen charter-risteily. Se on erityinen, koska se kietoutuu niin vahvasti yhden soittimen ympärille.
8. Miksi kävijän kannattaa tulla nyt 2024 risteilylle?
Risteilyn huikea ohjelma on monipuolisempi kuin koskaan ja tunnelma on rento ja iloinen.
9. Mitä henkilökohtaisesti odotat tämän vuoden risteilyltä?
Sykähdyttävää musiikkia ja ihania kohtaamisia ihmisten kanssa.
10. Tapahtuma saa kiitoksia siitä, että on hyväntuulinen ja mukava tunnelmaltaan. Miksi näin? Miksi risteily on niin iloinen, vaikka se järjestetään talvella–ja monet muut musiikkitapahtumat ajoittuvat kesälle? Maaliskuussa maakin on vielä lumen peitossa!
Tunnelma syntyy samanhenkisten hyväntuulisten ihmisten kohtaamisista loistavan ohjelman parissa. Kun tähän lisätään sujuvat järjestelyt, niin se on siinä.
11. Mitä pidät risteilyssä kaikkein mielenkiintoisimpina–jos olis pakko listata korkeintaan 2 piirettä?
Ihmiset ja monipuolinen musiikki.
12. Onko risteilyssä mikä erityistä verrattuna muihin musiikkitapahtumiin ja festivaaleihin?
Yhden soittimen ympärille punoutuva äärettömän monipuolinen musiikillinen ilotulitus, jota toteuttavat eri ikäiset harrastajat ja ammattilaiset.
13. Millainen on mielestäsi haitarinsoittaja ja haitarinsoiton kuunteilja, jos pitäisi molempia määritellä?
Tällainen määrittely on mahdoton tehdä. Niin soittajissa kuin kuuntelijoissa on erilaisia ihmisiä, joita voisi ajatella yhdistävän rakkaus musiikkiin ja harmonikkaan.
14. Mitä kaikkea sisältyy risteilyn järjestämiseen, jos saa utella? Onko tiettyjä järjestelyasioita intensiivisempiä kuin toiset? Mistä kävijät yllättyisivät, jos tietäisivät, kuinka paljon aikaa tietyt asiat vievät järjestää tai miten ne hoidetaan?
Paljon suuria kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi sopimus varustamon kanssa, budjetointi, ohjelman suunnittelu ja esiintyjäbuukkaukset, bussireittien suunnittelu, aikataulutus ja kilpailutus, risteilyn varausjärjestelmän hallinta, markkinointi, esitystekniikka suunnittelusta toteutukseen—ja miljoonia pieniä asioita, kuten vaikkapa artistiparkkiin tulevien autojen rekisteritietojen ilmoittaminen etukäteen, screen-materiaalien valmistaminen, harmonikkamessujen myyntilupa-anomusten toimittaminen varustamolle ja talkoolaisten passien tekeminen!
Luulen, että moni yllättyisi, miten paljon aikaa vie pienen muutoksen tekeminen varaukseen sen jälkeen, kun matkustajalistat on lähetetty varustamolle noin 3 viikkoa ennen risteilyä. Muutokset tehdään käsityönä ja ne pitää muistaa tehdä muutoksesta riippuen 3-5 eri paikkaan. Moni varmaan yllättyisi myös, miten vähällä väellä risteilyä tehdään.
15. Onko mukana tänä vuonna esiintyjäporukoita, jotka eivät ole aiemmin olleet risteilyllä?
Joka vuosi on uusia esiintyjäryhmiä, niin tänäkin vuonna. Ensimmäisen kerran mukana ovat esimerkiksi Sibelius-Akatemian harmonikkaluokka, Lapuan Harmonikkakerho, Moranderin veljekset ja Usko’s pois.
16. Miksi juuri Silja Line ja Baltic Princess? Mikä vetää ihmisiä laivaan ja erityisesti tähän laivaan?
Tallink Silja Line on meidän luotettava pitkäaikainen kumppanimme. Baltic Princessillä tunnetaan Harmonikkaristeily ja -risteilijät. Henkilökunta odottaa meitä innolla, joten ihmiset tuntevat olevansa tervetulleita laivaan.
17. Miksi mielestäsi ihmiset palaavat risteilylle ylipäänsä vuodesta toiseen?
Hyvän tunnelman, harmonikan, ystävien ja hyvien järjestelyjen vuoksi.
18. Jos pitäisi kuvailla 2024 vuoden esiintyjiä, ruokaa ja tunnelmaa, yhdellä sanalla kullekin, mitä sanoja käyttäisit?
Supermahtavat esiintyjät, maukasta ruokaa ja loistava tunnelma.
19. Mitä haluat sanoa tämän vuoden kävijöille?
Mahtavaa, että tulette! Harmonikkaristeily tuo energiaa ja hyvinvointia pitkäksi aikaa!
Teksti: Matti McCambridge Kuva: Petra Uosukainen
Harmonikkaristeilyn uudet nettisivut on avattu! Näiltä sivuilta löydät helposti ja selkeästi Harmonikkaristeilyn hyttien kuvaukset hintoineen, etukäteen ostettavat ruokailut hintoineen ja aikatauluineen, bussiinnousupaikat ja kuljetuksen hinnat sekä peruutusehdot. Ja mikä tärkeintä, saat varmistettua paikkasi kevään upeimmalle Harmonikkaristeilylle. Varauksen tekeminen käy nopeasti ja helposti!
Myös ohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan näillä sivuilla tammikuun lopussa. Jo nyt näet ohjelmapaikat sekä kuvauksen niiden sisältämästä tulevasta ohjelmasta.