Hollolan harmonikat on perustettu 1986. Hollolan harmonikat on toiminut aikaisemmin ”omana ryhmänään” itse palkkaamansa taiteellisen johtajan / opettajan johdolla, syksystä 2023 se on toiminut Wellamo-opiston ryhmänä. Tällä hetkellä taiteellisena johtajana / opettajana toimii Marko Könönen. Soittajia ja laulajia käy säännöllisesti harjoituksissa noin 15 henkilöä, jäsenistöä on noin 40, ikähaitari 13–92 vuotta.

Hollolan Harmonikat esiintyvät useita kertoja vuodessa, tanssikeikkojen ja palvelutaloesiintymisten lisäksi Hollolan Harmonikat järjestää vuosittain oman konsertin, jossa on parhaimmillaan ollut yleisöä yli 800 henkeä. Viime joulukuussa järjestetty konsertti oli järjestyksessään 35:s.

Laivalla Hollolan Harmonikkojen kanssa yhdessä esiintyy Wellamo-opiston lahden ryhmä, jonka vetäjänä toimii Juha Saarinen. Laivalla ryhmää johtaa Juha Aaltonen.