Hurma aloitti keikkailun varsinaisesti vuonna 2010 ja on siitä lähtien hurmannut ympäri Suomea. Vastaanotto on ollut huikeaa ja välitön meininki on jo saanut runsaasti Hurma-faneja liikkeelle.

Voitto Viihdyttäjä -kisassa toi Hurman koko kansan tuntemaksi housebandiksi Kesäillan valssi – ohjelmassa. Hurma on valittu Vuoden tanssittajatulokkaaksi ja Vuoden tanssittajaksi ja huima suosio jatkuu edelleen. Siitä kertoo täpötäysi keikkakalenteri.

Itseään leppoisasti laulu- ja soitinyhtyeeksi tituleeraava yhtye on julkaissut  albumin, jonka nimenä on ytimekkäästi: Hurma. Musiikkina levyltä löytyy mielenkiintoisia kappaleita uudelleen modernisti sovitettuna –  Angry Birdsistä Hevipolkkaan ja Game of  Thronesiin.

Hurman keikkatahti on yksi Suomen kovimmista, yhtye esiintyy n. 150 keikan vuosivauhtia, ja nyt vihdoin olemme saaneet Hurman Harmonikkaristeilylle.