Porilainen Minimuusikot -soitinyhtye on perustettu vuonna 2019, kun Samuel ja Annabel Heikola pitivät ensimmäisen oman kirkkokonsertin 8- ja 6-vuotiaina. Sisarussarjan kuopus Rafael on kasvanut vuosien saatossa toimintaan mukaan muuttaen duon trioksi.

Oma äiti Eriikka Heikola on toiminut lasten ohjaajana ja opettajana aina. Lisäksi opettajiin kuuluvat Pasi Raukola ja Tibor Ivan (harmonikka), Jussi Rinta (piano), Vesa Vaahtoranta (sello) ja Eila Saikkonen (kontrabasso). 

Minimuusikot kilpailevat, konsertoivat ja keikkailevat erittäin aktiivisesti ympäri Suomea ja ulkomailla. Kilpailu-uran merkittäviä saavutuksia ovat mm. Suomen Pelimannimestaruuksia vuodesta 2018 alkaen niin 5- kuin 2- rivisen harmonikan sarjoissa ja Hopeinen Harmonikka voitot 2022 ja 2023. Annabel on menestynyt myös pianokilpailuissa saavuttaen voittosijan Satakunnan Pianokilpailun 18-vuotiaiden sarjassa 2022 ja PianoAura-kilpailun 13-vuotiaiden sarjassa 2023. 

Ohjelmistoa niin klassista-, viihde- kuin  pelimannimusiikkia Minimuusikoilla on hallussa poikkeuksellisen paljon. Minimuusikot soittavat yksin ja yhdessä eri soitinkokoonpanoilla teoksesta riippuen. 

Samuel Heikola              5- ja 2-rivinen harmonikka, sello, kontrabasso ja percussion

Annabel Heikola            5- ja 2-rivinen harmonikka, piano, kontrabasso ja percussion

Rafael Heikola                5- ja 2-rivinen harmonikka, kontrabasso ja percussion