Moranderin Veljekset on musiikkitrio, joka koostuu kolmesta veljeksestä, joiden musiikillinen anti ulottuu kevyemmästä haitarimusiikista aina raskaampaan rockiin saakka. Yhtyeen jäseniä ovat Hermanni Morander, Eemeli Morander ja Viljami Morander. Moranderin veljekset ovat iältään alle 30-vuotiaita, mutta ovat silti ehtineet keikkailla aktiivisesti jo kaksi vuosikymmentä. Viime vuosina veljekset ovat lisänneet harmonikalle sovittamiaan versioita raskaan musiikin klassikoista Youtube kanavalleen, jossa cover-videot ovat saavuttaneet satoja tuhansia katselukertoja.

Yhtyeen juuret juontavat perinteisen harmonikkamusiikin maailmaan, mutta viime vuosien aikana harmonikka on saanut seurakseen myös laulua ja kielisoittimia, mikä on laajentanut yhtyeen musiikillista tarjontaa. Moranderin Veljeksillä on ainutlaatuinen tapa yhdistää eri musiikkigenrejä, luoden samalla ainutlaatuisia ja unohtumattomia hetkiä ja tunnelmia kuulijoilleen. Veljekset tuovat persoonallisissa sovituksissaan esiin oman persoonallisen panoksensa, syventäen musiikin tulkintaa ja antaen jokaiselle kappaleelle oman ainutlaatuisen leimansa.